Työ ja siinä onnistuminen muodostavat ison osan identiteetistämme, siitä kuka minä olen ja mitä minä teen. Se, että työstä jota teemme tulee identiteettimme, on väistämätöntä. Sen lisäksi että työ parhaassa tapauksessa muodostaa osan identiteetistämme, ja että sen avulla saamme toteuttaa itseämme, sen avulla tienaamme myös palkkamme. Voi sanoa siis että työskentelemme, jotta voimme elää, ja elämme, että voimme työskennellä. Useat meistä viettävät noin kolmasosan päivästään työpaikallaan. Se, että työpaikkamme ja työtehtävämme ovat sellaisia, joiden parissa viihdymme, vaikuttaa suoraan psyykkiseen hyvinvointiimme. Valitettavasti voi työllä tai työpaikalla olla myös vastakkainen vaikutus hyvinvointiimme, epäviihtyisä työpaikka tai työtehtävä josta ei selviydy, voivat myös sairastuttaa.
Mitä haluamme elämältä työnteon lisäksi? Suurin osa ihmisistä haluaa hyvän elämän ja voida hyvin. Työ ja hyvinvointi kuuluvat yhteen, samalla tavalla kuin työ ja pahoinvointi. Työ saa meidät voimaan hyvin, mutta työ voi saada meidät myös voimaan pahoin. Mitkä tekijät vaikuttavat tähän? Jotkut ajattelevat, että pahoinvointia voi välttää jos on tietoinen siihen johtavista tekijöistä. Tietyiltä osin tämä toimii, mutta samanaikaisesti kuulemme kuitenkin uutisia siitä, kuinka työssään viihtyvät ihmiset sairastuvat, vaikka tekevätkin työtä jolle palavat.
Motivaatio tehdä töitä on sekä sisäisesti että ulkoisesti ohjautunutta; ruoka, katto pään päällä, turvallisuus ja sosiaaliset yhteydet, suhteet ja henkilökohtainen kasvu. Motivoivat tekijät ovat pysyneet samoina useiden vuosikymmenten ajan. Tekijät, jotka motivoivat työntekijää ovat siis pysyneet samoina, toisinkuin työelämä.
Sitä mukaan kun elintaso on noussut eikä meidän ole enää tarvinnut taistella ruuasta ja siitä, että saa mahansa täyteen joka päivä, asunnosta ja perheen elättämisestä, ovat myös työntekijöiden vaatimukset tekemästään työstä muuttunut. Tämän voi osittain selittää korkeammalla koulutustasolla, mutta myös yhteiskunnallisilla muutoksilla ja tekniikan kehityksellä. Nuorilla, jotka tänä päivänä astuvat työelämään, on täysin eri motivaatio työnteolle kuin edellisillä sukupolvilla. Vakituinen työpaikka ja kuukausipalkka eivät enää riitä, vaan tämän päivän työntekijät haluavat tehdä työtä jolla on merkitystä.
Kaikella mitä teemme tietoisesti, tavoite tai suunnitelma mielessä, on meille merkitystä. Sen, että on merkityksellistä tekemistä, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että koemme työssämme kaiken merkitykselliseksi, vaan ennemminkin että tekemällämme työllä on merkitystä sekä itsellemme että ympärillämme oleville ihmisille. Viktor Frankl, logoterapian perustaja ja psykiatrian professori erottaa kolme eri arvokategoriaa, jotka toimivat elämän merkityksellisyyden lähtökohtina. Frankl ajattelee, että koemme merkitystä saavuttamalla ja kokemalla jotakin ja sillä, että valitsemme itsellemme sopivan asenteen elämää kohtaan. Kuinka tämä sopii yhteen työhyvinvoinnin kanssa? Siten, että kun koemme työmme avulla saavamme aikaan jotain, että tapaamme jonkun tai jotain joka on meille tärkeää, ja kun kohtaamme vastoinkäymisiä, valitsemme nähdä ne mahdollisuuksina oppia ja kehittyä, on meillä mahdollisuus löytää syvempi merkitys työssämme ja elämässä yleisesti.
Ingrid Biese, joka toimii tutkijatohtorina Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa, tutkii sitä minkä takia menestyneet miehet ja naiset hyppäävät pois palkkatyöstään. Bieseä haastateltiin Svenska Ylellä ja hän kertoi tutkimuksestaan sekä siitä, miksi tämä aihe on merkityksellinen yhteiskuntakehitykselle juuri nyt. Syy on juuri merkityksen löytämisessä. Biese puhuu ”johdonmukaisesta narratiivista”, tarinasta meistä itsestämme, meille itsellemme ja sen tärkeydestä että tarinassa on punainen lanka. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän identiteettimme on yhtenäinen sen kanssa mitä teemme. Ihmiset tarvitsevat yhteensopivan kokonaisuuden, jotta voivat voida hyvin, sanoo Biese.
Mikä on meidän omalla vastuullamme ja mikä on työnantajan vastuu? Työsuojelulain mukaan tulee työnantajan ja työntekijän yhdessä ylläpitää ja parantaa turvallisuutta työpaikalla. Työnantajan vastuulla on järjestää tarvittavat toimet pitääkseen huolta työntekijän terveydestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantajan vastuulla on pitää huolta, että työtehtävät eivät vahingoita työntekijän terveyttä. Organisaatio ohjaa sitä, kuinka työntekijä jaksaa ja kokee työnsä, ja tässä kohtaa orgnisaation vastuulla on myös käytännössä pitää huolta siitä, että asiat toimivat, koska työkulttuuri on myös tärkeä, sanoo Biese. Useat tutkimukset työkulttuurista ja työhyvinvoinnista osoittavat vahvaa eriytymistä työntekijöiden ja johdon välillä, jolla taas on negatiivista vaikutusta työhyvinvointiin. Näihin kuuluu mm. ylhäältä päin asetetut tavoitteet, kun taas työntekijöiden osallisuus näihin asioihin lisää työhyvinvointia.
Työntekijän omaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ei voi ohittaa. Lainsäädännön mukaan on työntekijän vastuulla olla työkykyinen. Jokaisen omalla vastuulla on muuttaa omia olosuhteitaan jos ei ole tyytyväinen omaan tilanteeseensa tai kokee voivansa huonosti. Kuten on kaiken muunkin pahoinvoinnin kohdalla, työntekijän omalla vastuulla on kertoa pahoinvoinnistaan, koska työnantaja ei pysty puuttumaan sellaiseen, josta ei ole tietoinen.
Uupumus ja loppuunpalaminen ovat uusia kansansairauksia. Ehkä olet seurannut Ylen sarjaa ”We can´t do it” tai ”Diagnos duktig”? Molemmat sarjat kertovat siitä, kuinka nuoret naiset sairastuvat ennen kuin he ovat ehtineet edes aloittaa kunnolla työelämää. Tekevätkö he jotain väärin? Eivät tietenkään, sen sijaan systeemissä on vika. Olemme keskellä vaihetta, jossa aikaisempien sukupolvien työkulttuuri, johon kuuluvat kova fyysinen työnteko ja pitkät päivät yhdistyy uuden sukupolven työkulttuuriin, jossa keskeistä on joustavuus, saatavuus ja merkityksellisyys. Kaikkea on liian paljon, vaikka se onkin merkityksellistä. Työelämä tänä päivänä näyttää täysin erilaiselta kuin aikaisemmin, työ on enemmän kuin työpaikka tai se, mitä saa aikaiseksi työpäivän aikana. Työelämä on yhtä kuin sinun elämäsi.
Toivon, että työelämä jatkaa muuttumista 2000-luvun aikana ja että kehitys johtaa humaanimpaan työpolitiikkaan, missä ihmisellä on elämä myös työelämän ulkopuolella, sekä siihen että yhteensopiva tarina saa suuremman merkityksen. Tulevien sukupolvien työelämä tarvitsee enemmän vapautta ja joustavuutta, mutta se tulee todennäköisesti myös tarkoittamaan lisää ja vaativampaa tuottavuutta. Jos nämä asiat ovat sopusoinnussa, on työ ja elämä merkityksellistä.