Onko jokainen todella oman onnensa seppä?
Helsingin Sanomat julkaisi 1.9.2019 artikkelin “Mitä rikkaat todella ajattelevat?”. Artikkelissa kerrotaan vastikään julkaistusta, ja tällä hetkellä Suomessa ainutlaatuisesta tutkimuksesta, jossa Anu Kantola ja Hanna Kuusela ovat tutkineet Suomen rikkaimman promillen käsityksiä muun muassa politiikasta, muista suomalaisista ja itsestään. Tutkimus ja sen tulokset ovat herättäneet paljon keskustelua, ja osa tutkimukseen osallistuneista näyttää olevan vahvasti sitä mieltä, että jokainen on elämässään oman onnensa seppä. Mutta onko asia todella näin yksinkertainen? Onko meillä kaikilla samat mahdollisuudet saavuttaa “hyvä elämä”? Onko meillä jokaisella todellakin samat lähtökohdat elämään?
Minun vastaukseni on, että asia on huomattavasti monisyisempi. Törmäsin sosiaalisessa mediassa Vantaan johtavan sosiaalityöntekijän Pia Koskikurun kirjoitukseen, jossa hän haastaa pohtimaan omia lähtökohtia elämälle. Koskikuru kysyy muun muassa, synnyitkö sinä toivottuna ja odotettuna, turvallisessa paikassa jossa sait hoitoa? Oliko sinulla syntyessäsi vierotusoireita, olitko vaurioitunut äitisi alkoholinkäytöstä? Kun olit vauva, saitko tarvitsemaasi hoivaa, hymyiltiinkö sinulle, juteltiinko sinulle, pidettiinkö sinua sylissä? Entä miten sinun vanhempasi voivat sinun ollessa pieni, jaksoivatko he olla sinulle turvallisia aikuisia? Lohdutettiinko sinua kun sinä itkit, naurettiinko sinun kanssasi, hoivattiinko sinua kun olit sairas? Oliko sinulla lapsena sänkyä, jossa oli lakanat? Oliko kotona ruokaa? Veivätkö vanhempasi sinua kirjastoon, leikkipuistoon, uimahalliin? Oliko sinulla koulussa kavereita? Kiusattiinko sinua? Auttoiko joku sinua läksyissä? Saitko nukkua öisin? Oliko kotisi täynnä aikuisia, jotka joivat, vetivät kamaa, tappelivat? Pitikö sinun pelätä omassa kodissasi? Lyötiinkö sinua? Jouduitko pakenemaan omasta kodistasi? Oliko sinulla harrastuksia? Pääsitkö mökille, huvipuistoon, laskettelemaan? Auttoiko vanhempasi tai joku muu aikuinen sinua saamaan kesätyöpaikan? Oliko sinulla varaa maksaa ajokortti, ostaa auto? Kun muutit kotoa, auttoiko joku sinua muutossa? Kun lompakkosi ja jääkaappisi oli tyhjä, oliko jossain jääkaappi, jonka ääreen hakeutua? Oliko sinulla pankkitilillä valmiina rahaa, omaisuutta, sijoituksia?
Kysymykset ovat pysäyttäviä. Kuinka moni näistä kysymyksistä toteutui sinun kohdallasi kun olit lapsi, entä kuinka moni näistä toteutuu sinun lapsiesi kohdalla? Seuraavaksi voit kuvitella tilannetta, jossa synnyit perheeseen, jossa vanhemmilla ei ollut syystä tai toisesta voimavaroja huolehtia sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi, tarjota sinulle turvallista kotia ja turvallista vanhemmuutta. Tarjota sinulle harrastusta, olla sinulle läsnä, auttaa sinua läksyissä, ostaa lukioon tai ammattikouluun tarvittavia kirjoja. Tilanteesta ei voi syyttää vanhempia, joilla ehkä itsellään on mielenterveyden ongelmia, työttömyyttä, syrjäytymistä. Eikä tällaisessa perheessä varttunutta lasta voi laittaa samalle viivalle lapsen kanssa, joka on saanut osakseen enemmän, enemmän tukea, enemmän materiaalista hyvinvointia, enemmän sosiaalista pääomaa. Voiko siis jokainen todella olla oman elämänsä seppä? Kyllä ja ei. Hyväosaisuus on periytyvää, samoin vähäosaisuus. Yksi suurimmista syistä yhteiskunnan eriarvoistumiseen on lapsiperheiden kokema köyhyys.
Suomessa 120 000 lasta elää köyhyydessä. Köyhyyden vaikutukset alkavat jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jo sikiö- ja vauva-aikana, jolloin äidin kokema stressi vaikuttaa sikiön aivoihin “ohjelmoimalla” niitä kohtaamaan epäturvallisen ympäristön. Useissa eri tutkimuksissa on huomattu, että lapsiköyhyys tuottaa syntymän jälkeen niin sanottua toksista stressiä, joka häiritsee aivojen normaalia kehitystä ja kasvua. Tämä taas lisää tunne-elämän häiriöitä, tuottaa vaikeuksia kaverisuhteissa ja näkyy heikkona koulumenestyksenä. Nämä kaikki lisäävät riskiä myöhemmässä vaiheessa syrjäytymiseen, mielenterveyden häiriöihin, päihteiden käyttöön sekä ennenaikaiseen kuolemaan.
Monilla köyhyyden mukanaan tuomilla ongelmilla on myös ylisukupolvisia seurauksia. Ihmisellä, joka on kokenut vaikeaa köyhyyttä omassa lapsuudessaan, ei välttämättä ole edellytyksiä hyvään vanhemmuuteen. Koska köyhyys ja sen aiheuttama jatkuva huoli toimeentulosta aiheuttavat vanhemmille stressiä, joka taas kaventaa ajattelua ja huomiokykyä, on näillä negatiivisia vaikutuksia vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen. Varhainen vuorovaikutus ja sen laatu on tutkimusten mukaan yksi tärkeimmistä ihmisen onnellisuutta ennustavista tekijöistä.
Jos köyhyyteen ja eriarvoistumiseen halutaan vaikuttaa, on panostettava riskiryhmiin kuuluvien lasten ja heidän perheidensä hyvin varhaiseen tukeen ja tehtävä töitä ennaltaehkäisevästi. Jos asioihin puututaan vasta nuoruusiässä, jolloin syrjäytymisriski on jo huomattavasti suurempi, ovat kustannukset yhteiskunnalle myös huomattavasti suurempia. Tehokas, tutkimusnäyttöön perustuva ennaltaehkäisevä työ vaatii resursseja ja taloudellisia investointeja, mutta resursseihin tehdyt investoinnit tuovat huomattavia säästöjä lapsuusiän jälkeen. Lapsipoliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin, lasten tulevaisuuteen ja pitkällä aikavälillä koko yhteiskunnan tulevaisuuteen.
Ihminen ei ole koskaan yksin vastuussa siitä, minkälaiset lähtökohdat hän on elämälleen saanut. Elämälle saadut lähtökohdat määrittelevät valitettavasti pitkälle sen, minkälaiseksi tulevaisuus määräytyy. Tulevaisuuteen taas voimme vaikuttaa yhteiskunnallisilla ja poliittisilla päätöksillä.
