Alussa oli kasvatus – ihmisen pahuus Alice Millerin mukaan

Pohtiessaan usean vuoden ajan ihmisen pahuutta, sitä mikä tekee ihmisestä pahan ja kuinka Natsi-Saksan aikaan kasvoi niin paljon pahoja ihmisiä, alkoi Alice Miller kehittää omaa teoriaa aiheesta. Hänen näkemyksensä mukaan pahuuden tai hyväntahtoisuuden juuret voidaan jäljittää elämän ensimmäisiin vuosiin, siihen mille olemme altistuneet silloin.

Alice Miller on psykologi ja kirjailija, ja hän on tullut tunnetuksi mm. tutkimuksistaan koskien Hitleriä ja Natsi-Saksan teloituksia sekä diktaattorijohtajia. Hänen mukaansa Hitleristä ja hänen sukupolvestaan tuli erityisen ”pahoja” sen ajan kasvatuksen johdosta. Erityisesti lääkäri Dr. Daniel Gottlieb Schreber neuvoi saksalaisia vanhempia pakottamaan lapset tottelemaan ja pidättämään itkua käyttämällä mm. ruumiillista kuritusta. Tänä päivänä tiedämme hyvin, että ruumiillisen kurituksen avulla saadaan kyllä tottelevaisia, mutta ei hyvinkasvatettuja lapsia.

Romanialaisissa lastenkodeissa kasvaneita lapsia tutkimalla on saatu selville, että toistuva trauma tuhoaa aivoista niitä osia, jotka kontrolloivat tunteita. Tämän ansiosta on helpompi ymmärtää, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Lapset jotka altistuvat myrskyisälle kasvatukselle tai pahoinpitelylle, vaikka nämä tehtäisiinkin kasvatus mielessä, kadottavat empatian tunnetta muita ihmisiä kohtaan. Se saa aikaan sen, että he pystyvät tekemään kauheita tekoja ilman että tuntevat katumusta.

Lapsi jota lyödään, oppii lyömään. Vaikka fyysinen kuritus oli aikaisemmin tavallista, ei jokaiseesta kuitenkaan kasvanut rikollista. Miksi? Siitä syystä, että monilla on kuitenkin ollut henkilö, jonka puoleen on voinut kääntyä ja saada lohdutusta ja tukea, niin kutsuttu ”helping wittnesses”.
Tiesittekö, että Pablo Picasso koki vaikean trauman lapsuudessaan? Hänen perheensä koki maanjäristyksen Malagassa 1884, ja tämä aiheutti vaikeaa ahdistusta ja kovia pelkoja pienelle Pablolle. Sen ansiosta, että vanhemmat ymmärsivät hänen pelkojaan ja että hän tunsi olevansa turvassa, että hänellä oli rakastavaiset vanhemmat ja että hän pystyi ilmaisemaan tunteitaan taiteen kautta elämänsä ajan, hän selvisi traumastaan. Jos trauman aiheuttaa omat vanhemmat, on toipuminen vaikeampaa, ja joissain tapauksissa jopa mahdotonta.

Lapsen huono kohtelu saa aikaan pahan kierteen. Vanhempi, joka on itse tullut kohdelluksi huonosti, vaikka hänellä ei olisikaan tietoista muistoa asiasta, toistaa usein tätä käyttäytymistä omille lapsilleen. Yhden syyn ajatellaan olevan siinä, että tiedostamattoman muiston täytyy tulla ulos jossain muodossa, joten omista lapsista tulee syntipukkeja.

Jos palaamme takaisin Alice Milleriin ja hänen huomioihinsa, hän viittaa tutkimuksiin jotka on tehty heistä, jotka ovat selvinneet holokaustista. Suurin osa holokaustista selvinneistä on kertonut, että heitä ei kuritettu lapsena. Miller tuli siis johtopäätökseen, että he selvisivät sen ansiosta, että he olivat saaneet kokea lapsuuden, jonka aikana heille kehittyi resilienssi, he pystyivät tekemään päätöksiä, tuntemaan empatiaa ja sympatiaa sekä saivat hyvän itsetuntemuksen pohjan.

Miller jatkaa huomioitaan pahuudesta viittaamalla suoraan Hitleriin ja erityisesti hänen ongelmiinsa juutalaisten kanssa. Hitlerin isä oli huhujen mukaan puoliksi juutalainen, hän kasvoi anti-semitismisessä ympäristössä ja tämä sai aikaan sen, että hän lopulta alkoi vihaamaan itseään. Päästäkseen eroon omasta vihastaan ja omasta pahasta olostaan, purki hän sen poikaansa Adolfiin, ja löi häntä voimakkaasti joka päivä. Adolf kasvoi, ja toivoi kostoa, kostoa juutalaisille jotka olivat syynä hänen isänsä vihaan. Hän kasvoi myös tädin kanssa, jolla oli skitsofrenia, ja jota hän pelkäsi kovasti. Hänen suunnitelmanaan oli siis vapauttaa kansakunta niistä peloista, joiden kanssa hän oli itse kasvanut.

Jos suojaavat tekijät ja turvalliset ihmiset ympäriltä puuttuvat, on kieltäminen ja idealisointi ainoat keinot, joiden avulla käsitellä vaikeaa lapsuutta. Miller on todennut tutkimuksissaan, että lähes jokaisen diktaattorin lapsuus on ollut täynnä valheita, nöyryytystä ja halventamista, ja tämä on saanut aikaan kostonhalun. He ovat muodostaneet ideologiansa piilottamalla oman totuuden ja trauman. On tärkeää kuitenkin huomauttaa, että minkäänlainen kasvatus, kuinka pahaa se on ollutkaan, ei anna oikeutusta vahingoittaa muita ihmisiä.

Alice Millerin mukaan propaganda ja manipulaatio eivät kuitenkaan ole riittäviä selityksiä sille, että ihmisestä tulee kylmäverinen murhaaja. Hyvin harvalle ihmiselle, jota on käytetty pahoin hyväksi, joka ei ole saanut rakkautta osakseen, jolla ei ole ollut luotettavaa ihmistä lähellään, kehittyy murhaajan persoonallisuus. Ihmiset, jotka ovat kasvaneet tällaisissa olosuhteissa, tarvitsevat muita ihmisiä jotta voivat murtaa kehän. He tarvitsevat jonkun, joka näkee heidät, näkee mitä he tarvitsevat ja voi antaa heille sanoja sille, mitä ovat kokeneet. Meidän on tehtävä ero sen välillä että ”jokaisesta uhrista tulee roisto” ja ”jokainen roisto on ollut uhri”.

Alice Miller oli sitä mieltä, että fyysisen kurituksen kieltäminen oli ainut tapa murtaa kehä, ja tehdä maailmasta parempi paikka jokaiselle ihmiselle sekä estää kansanmurhat tulevaisuudessa.

Vaikka Suomessa lasten kuritus on ollut laissa kiellettyä vuodesta 1984, tapahtuu ruumiillista kuritusta silti noin joka viidennessä perheessä. Huolestuttavaa on, että ne jotka lyövät lapsiaan, lyövät heidät kuoliaaksi. Mitä pitää tehdä, jotta tämä muuttuu?

”Hyvä” asenne ei lyö läpi tekopyhille vanhemille, sanaleikki ”lapsi tekee niinkuin sinä teet, ei niinkuin sinä sanot”, ei voisi olla enemmän oikeassa.